Alunperin oma väitöstilaisuuteni (3D Printing focused Peer Production) piti olla paikallisessa hacklabissa, joka oli osa väitöskirjan punaista lankaa. Siihen yliopisto ei suostunut. Päätin striimata väitöstilaisuuden Youtubeen (en enää kysellyt mitään). Se onnistui, mutta kuvan ja äänen laatu ei ole sitä mitä sen toivoisi olevan. Käytössä oli läppäri ja ulkoinen mikrofoni eli siis köyhän miehen DIY striimauspaketti. Energia ja aika ei riittänyt sen suurempaan panostukseen, vaikka olisin halunnut.

Striimauksen tarjoaminen nelinkertaisti saavutetun yleisön

Paikalla kuuntelijoita oli noin 20 ja verkossa 64. Toisin sanoen striimauksen tarjoaminen nelinkertaisti saavutetun yleisön. Ottaen huomioon, että erilaiset väitöstutkimukset kiinnostavat ihmisiä eri puolilla maailmaa, olisi striimaus tapa palvella tiedeyhteisöä nykyaikaisella tavalla tuottaa julkinen väitöstilaisuus. Jätän DIY striimauksen Youtubeen kunhan olen leikannut alusta ja lopusta turhat pätkät pois. Raakaversio on jo tarjolla (alkaa kohdasta 1:24:54):

Yliopiston tulisi tarjota striimaus tilojen ohella

Yliopistot tarjoaa tilat väitöstilaisuuksiin. Tämän lisäksi tulisi tarjota striimauspalvelu. Vaihtoehtoja on kaksi. Tuottaa palvelu itse tai ostaa se ulkopuolelta. Useimmiten voisi olla fiksumpaa ostaa palveluna. Tampereellakin on yrityksiä, jotka tämän voisivat tehdä (esim http://www.contum.fi/).

Kansallinen tietovaranto

Live striimien löydettävyyttä parannetaan kahdella tapaa. Tuotetaan kansallinen sivusto, joka kokoaa yhteen tulevat striimaukset ja tapahtuneiden väitösten tallenteet jälkikäteen katsottaviksi. Luonnollisesti sivuston sisältö tulee rajapinnoista (API). 6Aika puitteissa on speksattu ja otettu käyttöön jo useassa kaupungissa Linked Events rajapinta (tapahtumarajapinta). Samaa rajapintaa hyödyntämällä voidaan tiedot striimeistä viedä toisiin sivustoihin ja käyttöliittymiin.

jarkko-phd19905011_10159328524745019_1276129036142396291_n

Advertisements