Kaveripiirissä kiertää sellainen juttu että PhD on oikeasti lyhenne sanoista Permanent head damage, eli pysyvä aivovaurio. Se juontanee juurensa ajatuksesta että tohtori on liian syvällä jossain teorioissa ja matka saattaa välillä käydä raskaaksi. Sen seurauksena aivojen hermoradoissa jotain vinksahtaa ja jutut alkaa olemaan sfääreissä ilman kosketuspintaa todellisuuteen.

Tuliko minulle pysyvä aivovaurio? No ehkä kyllä ja varmasti ei. Varmasti jotain muuttui minussa ja ajattelussa. Pitkäjänteisyys oli testissä – läpäisin. Motivaatiota koeteltiin muutamaan otteeseen – läpäisin. Vaimon hermoja ja jaksamista koeteltiin moneen otteeseen – hänkin läpäisi eikä varmaankaan ole pahoillaan että väikkäri on nyt tehty.

Tohtorikoulu vai työn ohella?

Tein väitöskirjan artikkeleina ja työn ohella. Koko matkan ajan oli töissä eri työnantajilla julkisella ja yksityisellä sektorilla. Mikään työtehtävä ei tosin liittynyt 3D -tulostukseen ja ehkä hyvä niin. Olisiko tilanne toinen jos minut olisi hyväksytty tohtorikouluun ja olisin ollut yliopistolla nämä vuodet? Ehkä, en tiedä. Käytännöllisessä työssä koko ajan mukana oleminen varmastikin auttoi kaventamaan joskus kaukaisen tieteellisen ajattelun välimatkaa reaalimaailmaan. Lisäksi osa tutkimuksesta oli elää tutkittavien mukana (hacklab) ja se oli kaukana teoreettisesta ajattelusta.

Oliko raskasta?

No ajoittain tietysti, kun tekeminen meni aina iltaan ja viikonloput kului tutkimusta tehdessä ja artikkeleita kirjoittaessa. Uusioperhettäkin kertyi matkan varrella 5 lapsen ja vaimon verran. Useasti meni niin että kun muut meni nukkumaan klo 21, niin minä aloitin omat hommani ja lopetin joskus puolen yön jälkeen. Ilman sisäistä motivaatiota en varmasti olisi saanut väitöskirjaa valmiiksi. Olin jo 1997 päättänyt että joku päivä väittelen.

Ruuhkavuodet ja väitöskirjaprosessi, ei kuulosta hyvältä 🙂 Vinkkini onkin, että älä yhdistä näitä kahta jos vain mahdollista. Sen lisäksi että aika on entistä enemmän kortilla, myös raha on tiukemmassa.

Kahden viikon karkaaminen perhearjesta Padasjoelle kaverin mökille oli ehkä parasta aikaa koko väitöskirjaprosessissa. Tässä blogissa siltä ajalta onkin aika paljon juttuja. Sen kaksi viikkoa sain heittää hyvästit normi arjen rytmille ja koostaa väikkäriä kasaan. Eräänlainen retriitti siis. Mökki, läppäri, takka, sauna ja luonto.

Tekisinkö toisin?

En. Tämä oli ainakin minulle varmasti se paras tapa. Poissa yliopistolta ja silti tiedeyhteisössä mukana. Osana väitöstutkimusta loin verkoston ympäri maailmaa ja skype lauloi. Olen lisäksi kohtuullisen käytännönläheinen ihminen, joten yliopistoympäristö voisi olla minulle vieras ja ahdistuisin. Toisaalta en voi tietää kun en siellä viittä vuotta ollut muuten kuin joskus parin kuukauden välein piipahtamassa.

Jännittääkö?

Väitöstilaisuus on vajaan viikon päästä. Moni on kysynyt että jännittääkö. No tietysti. Toisaalta olen huoneessa juuri se henkilö, joka tietää asiasta eniten. Eikä mikään ole koskaan täydellistä, eikä minulla kaikkeen ole vastausta.

Advertisements