Sprintti alkuun 19:33

No onneksi ei nyt sentään 42 artikkelia tarvitse olla (mikä 42?). Nyt on vähän mietinnän alla, että onko kokonaisuuden kannalta parempi ottaa mukaan yksi artikkeli vielä vai ei. Neljä artikkelia oli alunperin jo selvä että ne tulee. Yksi valmis artikkeli on vähän niin ja näin. Vaihtoehto on käyttää sitä osana väikkäriä,  muttei sisällyttää varsinaisesti artikkelina. Tällä hetkellä näyttää sitä että jää “täytteeksi” sen sisältämät asia niiltä osin kuin paikka löytyy ja ainakin yhdellä kuvalle kyseisestä artikkelista on käyttöä.

design-ecosystem

Loppuilta meni muutamaa kuvaa uudelleenpiirtäessä ja viimeisen artikkelin upottamisessa osaksi kokonaisuutta. Huomenna aamulla saakin sitten keskittyä artikkelin keskeisen sisällön uudelleenkirjoittamiseen kompakteihin paketteihin. Samalla varmaan syntyy ahaa -hetkiä conclusions osuuteen. Langat pätkät alkaa pikku hiljaa kerääntymään ja “väittämiä ja vastauksia” syntymään.

Tutkimuksen “timeline” tuli kuvattua ja ilokseni artikkelit ja fokukset muodostaa tarpeeksi yhtenäisen polun.

articletimeline

Nyt käytännössä tuli tehtyä päätös, että neljällä artikkelilla mennään. Jotkut vielä kehtaa väittää että rajaaminen on vaikeaa tai hankalaa. Keltaisesta laatikosta loppui tila, case closed 😉  Sprintti loppui: 00:32

Advertisements